Hetkun ketkun!
Tule viihtymään koko perheen konserttiin, jossa perinteiset laulut ja uudet sävelmät sekoittuvat mukaansatempaavaksi kokonaisuudeksi Freijan svengaavassa otteessa. Yleisö pääsee tutustumaan erilaisiin soittimiin ja osallistumaan lauluun ja leikkiin.
Kansanmusiikkiyhtye Freija tunnetaan juuritietoisesta musiikistaan, jota se tekee sekä aikuis- että lapsiyleisölle. Kiekkumaralla – kansanlauluja lapsille -cd ja -kirja teki Freijan tunnetuksi lapsiperheissä ja näitä lauluja on kuultu yhtyeen esittämänä myös Pikku Kakkosen musiikkituokioissa. Freija esiintyy myös useilla muilla lastenmusiikkiäänitteillä, kuten Piilometsän säveliä ja Piilometsän portti, joka valittiin vuoden 2022 vuoden lastenmusiikkilevyksi.
Arto Anttila – basso, laulu
Maija Karhinen-Ilo – laulu, kantele, haitari, nokkahuilut
Matti Laitinen – kitarat, mandoliinit, laulu
Lassi Logrén – viulu, avainviulu, jouhikko, laulu