Erikoisilta: Teflon Brothers & Aste

Erikoisilta: Teflon Brothers & Aste

Koronatilanteen vuoksi tapahtuma siirtyy toistamiseen. Jo ostetut ennakkoliput kelpaavat sellaisenaan uutena ajankohtana 21.7.2021.


Teflon Brothers

Teflon Brothers on perustettu vuonna 2006. Yhtye on julkaissut neljä albumia, joista viimeisin julkaistulta “Isänpäivä” levyltä on irrotettu singlet Kärpästen juhlat (osa 2) ja Kendo Anthem, joista jälkimmäinen on vuoden 2014 virallinen Leijona-biisi. Isoksi hitiksi nousi Maradona (kesä 86). Tämän jälkeen Pämppää biisi nosti Teflonit supersuosituksi koko kansan yhtyeeksi. Teflon Brothersin muodostavat Pyhimys, Heikki Kuula ja Voli.


Aste

Aste on kultalevyartisti, joka kuuluu suomalaisen popin ja hiphopin eturivin artisteihin. Jo yli 10 vuotta keikkalavoja kiertänyt artisti tuli tunnetuksi Poikkeus Sääntöön -hitillään, joka myi kultaa ja valittiin The Voicen vuoden 2009 Viralliseksi kesähitiksi. Aste on julkaissut viisi albumia, joista uusin “2.0” on myynyt kultaa. Albumi on kerännyt yli 14 miljoonaa Spotify-streamia. Asteen kappaleita on streamattu suoratoistopalveluiden kautta hurjia määriä. Yhteensä streameja on tullut Spotifyn ja Youtuben kautta lähes 50 miljoonaa. Valtavasti keikkoja vuosittain tekevä Aste on tunnettu loistavasta live-esiintymisestään ja räjähtävästä energisyydestään.

Ajankohta

21.7.2021
20.00

Ovien aukeamisaika

Lähtien: 21.7.2021 20.00
Päättyy: 22.7.2021 02.00

Sijainti

Esakallio
Salontie 40
31400 SOMERO