Juurakko: Yhdeksäs talvi (Wiljami)

Juurakko: Yhdeksäs talvi

Juurakon Yhdeksäs talvi -levynjulkaisukiertueen konsertissa kiiltävät joulukoristeiden sijaan lumen ja jään eri olomuodot. Talviset laulut värittävät Pohjolan pimeintä aikaa ensilumesta sydäntalven leiskuviin revontuliin ja keväiseen jäidenlähtöön. Juurakko vie kuulijan yli viimaisten peltojen, läpi jouluvalojen täyteisten kaupunkien yhä pohjoisemmaksi tunturien juurelle. Olemme vaikuttuneet kaamosajan vanhoista tarinoista, ihastuneet lunta ja jäätä kuvaaviin lukemattomiin sanoihin, pohtineet ovatko talven tarinat katoavaa perinnettä jos kylmän aikaa ei enää tulevaisuudessa ole. Konsertissa ei sivuuteta huolta ilmaston lämpenemisestä, mutta se esitetään Juurakon energisellä tyylillä siten, että palkintona on parempi mieli ja halu toimia.

Juurimusiikkia ja väkevää tarinankerrontaa yhdistelevä Juurakko risteyttää suomenkielisen blueslaulannan ja kotimaisen soittimiston railakkaalla skiffle-asenteella. Juurakko on ehdolla Vuoden artisti -kategoriassa Etnogaalassa 2020.

Esityksen Rovaniemelle järjestää Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimisto. Juurakko esiintyy Rovaniemellä myös kyläkeikalla su 15.12.

OSTA EDULLISET ENNAKKOLIPUT NETISTÄ:

10 euroa (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät)

15 euroa (normaalihintainen lippu)

Liput ovelta, vain käteinen:

15 euroa (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät)

20 euroa (normaalihintainen lippu)

JUURAKKO

Laura Kaartinen: laulu, matkaharmoni, lyömäsoittimet

Eija Kankaanranta: 15-kielinen kantele, konserttikantele

Kaisa Saarikorpi: laulu, guitalele, banjo, sikarilaatikkokitara, lyömäsoittimet

Minsku Tammela: laulu, jouhikko, kampa, lyömäsoittimet

Anna Wiksten: laulu, plankku, lyömäsoittimet

Date & Time

18.12.2019
19.00

Doors open

From: 18.12.2019 18.00
To: 18.12.2019 19.00

Location

Kulttuuritalo Wiljami
Urheilukatu 1
96100 Rovaniemi